De-Google: miten pääsin digijättien palveluista eroon

Sähköpostista suoratoistoon – mitä vaihdoin ja mihin

4 min lukuaika

Edellisessä kirjoituksessa Hitaamman internetin puolesta pohdin, miksi internet tuntuu rikkinäiseltä. Nyt siirryn sanoista tekoihin: mitä digijätit tekevät väärin ja millä olen korvannut niiden palvelut omassa arjessani. Englanniksi tätä kutsutaan de-Google-liikkeeksi, vaikka kyse on muistakin teknologiajäteistä kuin Googlesta.

Miksi irrottautua

Google ei ole hakukoneyhtiö vaan mainosyhtiö. Valtaosa sen tuloista tulee mainonnasta, ja mainonta perustuu siihen, mitä yhtiö tietää käyttäjistään. Haku, sähköposti, kartat, Android ja YouTube keräävät tietoa samaan profiiliin: vuodesta 2012 lähtien yhtiön tietosuojakäytäntö on sallinut tietojen yhdistämisen palveluiden välillä. Markkina-asemaansa Google on myös käyttänyt väärin. EU määräsi sille vuonna 2017 2,42 miljardin euron sakon siitä, että se nosti oman hintavertailupalvelunsa hakutuloksissa kilpailijoiden ohi, ja vuonna 2024 yhdysvaltalainen tuomioistuin totesi yhtiön ylläpitäneen hakumarkkinoilla laitonta monopolia.

Muut digijätit eivät ole juuri parempia. Meta on toistuvasti joutunut selittelemään käyttäjätietojen päätymistä vääriin käsiin, esimerkiksi Cambridge Analytica -skandaalissa vuonna 2018. Apple ja Microsoft tienaavat ennen kaikkea laitteilla ja lisensseillä, mutta nekin sitovat käyttäjän omaan ekosysteemiinsä: tiedostot, varmuuskopiot ja viestit toimivat parhaiten saman valmistajan laitteilla, ja Windows ohjaa yhä tiukemmin Microsoft-tilin ja pilvipalveluiden käyttöön.

Kuinka todellinen riski on, nähtiin keväällä 2025. Yhdysvallat asetti pakotteita Kansainvälisen rikostuomioistuimen pääsyyttäjälle Karim Khanille, ja uutistoimisto AP:n mukaan Microsoft sulki sen jälkeen hänen sähköpostitilinsä. Microsoft on kiistänyt lopettaneensa palvelunsa tuomioistuimelta, mutta Khan siirtyi käyttämään sveitsiläistä Proton Mailia. Tuomioistuin on uutisten mukaan korvaamassa Microsoftin ohjelmistot eurooppalaisella avoimen lähdekoodin openDeskillä, joka perustuu muun muassa Nextcloudiin.

Ongelma ei siis ole yksittäinen palvelu vaan riippuvuus. Jos yksi yhtiö hallitsee sähköpostiani, tiedostojani ja viestejäni, se voi muuttaa ehtoja, nostaa hintoja tai sulkea tilini, eikä minulla ole asiaan juuri sananvaltaa.

Mitä vaihdoin ja mihin

  • Gmail → Proton Mail omalla verkkotunnuksella. Sveitsiläinen Proton salaa postilaatikon niin, ettei palveluntarjoajakaan pääse lukemaan tallennettuja viestejä. Oman verkkotunnuksen ansiosta osoitteeni pysyy samana, vaikka vaihtaisin palveluntarjoajaa.
  • Google Drive ja Docs → Nextcloud ja OnlyOffice. Tiedostot ovat kotona omalla NAS-palvelimellani. Kodin ulkopuolelta niihin pääsee vain WireGuard-VPN:n kautta, joten palvelu ei näy avoimeen internetiin.
  • Windows → Pop!_OS. Vanhassa Windows-kannettavassani pyörii nyt Linux-jakelu Pop!_OS. Se toimii arjessa yllättävän kivuttomasti ja antoi vanhalle koneelle lisävuosia.
  • GitHub → Codeberg. Microsoftin omistaman GitHubin sijaan koodini on Codebergissä, jota ylläpitää saksalainen voittoa tavoittelematon yhdistys. Kotipalvelimella on lisäksi Gitea, jossa ajan omia automaatioita (Actions) ilman pilvipalveluiden minuuttirajoja ja maksuja.
  • iCloud → Time Machine omalle NAS:lle. Käytän edelleen Macia, mutta ilman iCloudia. Varmuuskopiot menevät kotiverkossa omalle palvelimelle eivätkä Applen pilveen.
  • Google-haku → Qwant. Korvasin Googlen eurooppalaisella hakukoneella, joka ei rakenna käyttäjistään profiilia.
  • WhatsApp → Signal. Signal on voittoa tavoittelemattoman säätiön ylläpitämä viestisovellus, joka salaa viestit päästä päähän ja kerää niiden ympäriltä mahdollisimman vähän tietoa.
  • Spotify → Navidrome ja AntennaPod. Musiikki soi omasta kirjastostani kotiverkossa pyörivältä Navidrome-palvelimelta: koneella soittimena on Psysonic ja puhelimella Symfonium. Oma musiikkikirjasto on koottu levyistä, jotka olen ostanut keikoilta suoraan artisteilta, ja kirjaston CD-levyistä, jotka olen kopioinut yksityiseen käyttööni. Spotify maksaa artisteille kuuntelukerrasta vain sentin murto-osia, joten mieluummin tuen artistia ostamalla levyn suoraan keikalta. Podcastit tilaan AntennaPodilla suoraan podcastien omista RSS-syötteistä, ilman tiliä ja algoritmia.
  • Netflix, Disney+ ja HBO Max → Yle Areena ja Cineast. Yle Areenassa on sarjoja, elokuvia ja dokumentteja ilman mainoksia, ja olemme jo maksaneet siitä Yle-verossa. Elokuvia katson Cineastista, jota monet kirjastot tarjoavat asiakkailleen maksutta kirjastokortilla.
  • Nextory, BookBeat ja Storytel → eKirjasto ja lähikirjasto. E- ja äänikirjat lainaan maksutta eKirjastosta, joka on yleisten kirjastojen ja Kansalliskirjaston yhteinen palvelu. Paperikirjat haen joko lähikirjastosta tai Helsingin kirjastojen kattavammasta valikoimasta.

Moni maksullinen palvelu osoittautui tarpeettomaksi, kun tajusin, mitä kirjasto ja Yle jo tarjoavat.

Mikä ei ole ollut helppoa

Vaikeinta ei ollut tekniikka vaan muut ihmiset. Viestisovellus on hyödyllinen vain, jos ne, joille haluaa viestiä, käyttävät samaa sovellusta. Moni tuttu on WhatsAppissa eikä näe syytä vaihtaa, eikä ketään voi pakottaa Signaliin.

Hakukoneen vaihto vaati totuttelua. Qwantin hakutulokset eivät ole yhtä laadukkaita kuin Googlen, mutta ero on pienentynyt, koska Googlen tulokset ovat aiempaa heikompia. AI-ehdotukset, mainokset, sponsoroidut linkit ja hakukoneita varten kirjoitettu sisältö ovat vallanneet tulossivun yläosan.

Pienin askelin

Digijäteistä ei tarvitse irrottautua kerralla. Kannattaa aloittaa ottamalla asioista selvää: mitä palveluita käytät, mitä tietoja ne keräävät ja mikä niistä on sinulle oikeasti tärkeää. Kun tietää, mistä ei halua luopua ja mistä voi, on helpompi päättää, mitä vaihtaa ensin. Jokainen vaihdettu palvelu tekee seuraavasta helpomman.

Ymmärrän myös, ettei oma NAS-palvelin ole realistinen ratkaisu kaikille. Sen hankkiminen, käyttöönotto ja ylläpito vaativat aikaa ja jonkin verran teknistä osaamista. Suuren osan hyödystä saa myös valitsemalla eurooppalaisen palveluntarjoajan, esimerkiksi Proton Driven tai valmiiksi ylläpidetyn Nextcloudin. Tärkeintä on, ettei kaikki ole yhden jättiyhtiön varassa.

Kotiverkon kokonaisuudesta ja Time Machine -varmuuskopioista kirjoitan tarkemmin omissa jutuissaan.